Jumppaa jumppaa

Hiljaista on ollut täällä. Jalkaa olen kuntouttanut ja treenaillut sen sallimissa rajoissa. Onneksi pystyy tekemään melko normaaleja jumppia ilman kintun kiukutteluja. Tänään oli ohjelmassa aamupäivällä paljon rinnallevetoja ja työntöjä. Iltapäivällä kyykkäilin raskaasti. Meinasi tulla jopa takakyykyn kolmos maksimi ennätys, vaan eipä tullut. Sarja jäi puoli toistoa vajaaksi, ensi kerralla se tulee ylös saakka.

 

Muskelivetoja

Jalat oli niin tukossa alkuviikon treeneistä etten tehnyt päivän ohjelmoinnin mukaista kyykkäilyä. Sen sijaan tein itselle aina niin vaikean Ring Muscle Up -liikkeen hiontaa. Jouduin opettelemaan kyseinen liikkeen kokonaan uusiksi olkapäävamman ja sen kuntoutuksen jälkeen. Edelleen olkapää on sen verran kireä että muskeliveto menee korvien väliin. Onneksi se alkaa jo hiljakseen sujumaan!

Toipumisen vuosi

2014 on ollut melkoinen toipumisen vuosi. Alkuvuosi meni olkapäätä kuntouttaessa, jalassa ollut tulehdus ei ottanut parantuakseen ja viimeiset viikot on odoteltu selän ongelmien helpottamista.

Täältä noustaan, jumpat jatkuu ja duunia tehdään. Kuvasin tänään päivän jumppaa ja tempaukset onnistuu taas kivuitta – mee sou häppi!

 

Paranee vaan

20140209-220730.jpg

Olkapää tulee koko ajan paremmaksi jopa takakyykky onnistui pari päivää sitten. Laitetaan tähän muutaman päivän jumpat alle.

Torstai
Muscle-up transition harjoitus

Perjantai
Aamupäivä
Front squat 10RM @110 kg
Back squat 5RM 140 kg (varovasti)

DU tekniikkaa koska olen tässä todella huono

Iltapäivä
Kahvakuulaa

20 minuuttia amrap alkaa yhdestä toistosta, lisää kaksi toistoa joka kierroksella.

Swing
Renegade Row
Long Cycle

Kuulat kevyet 20 kg

Lauantai
Push Jerk 5×5 tämä tuntui jopa hyvälle vaikka kaukana ollaan loppu vuoden kunnosta. Sarjoissa noustiin 85 kiloon.

Päälle Death by Clean&Jerk 60 kg. Tässä vasen olkapää väsähti nopeasti ja pakotti lopettamaan leikin kesken seiska kierroksella.

Sunnuntai
45 minuutin soutu, matkaa kertyi vähän päälle 10 kilsaa. Tämän päälle tunti mobbausta.

Täältä noustaan vielä!